Kyllä vaimokin ajaa ihan hyvin, mutta on nämä pyörillä ja moottorilla varustetut vehkeet aina olleet enemmän mun juttu. Mä tiedän, että tämä isänpäivälahjaksi saatu Electrolux on ihan “hinnat alkaen” -malli, mutta ero vanhaan on silti huima. Yhtä hyvä sekin oli uutena, mutta ei teippikorjaukset sitä enää ennalleen palauttaneet. Edellinenkin oli samaa merkkiä – Ultrasilencer – ja se oli hyvä.
Tärkeintähän näissä on imuteho ja hiljaisuus. Kaikki digitaalinäytöt ja merkkiäänet vie vaan ilon tästäkin hommasta. Imuroinnissa on jotain hyvin zeniläistä verrattuna vaikka astianpesukoneen täyttöön, joka on enemmänkin sellaista asentajan hommaa. Täyttäminen on muuten mielenkiintoisempaa kuin tyhjentäminen, joka on lähinnä alkupisteeseen palaamista.
Mutta imurin ajaminen on tarkkaa puuhaa ja tällaisen perässä vedettävän kanssa ei oikeastaan ole muuta ongelmaa kuin, että uutuuttaan se rullaa niin hyvin, että meinaa tulla kantapäille. Voi olla Electroluxin ominaisuus, koska en muista että mun ekan oman imurin, Philipsin, kanssa olisi ollut tuota ongelmaa. Tai sitten en vain muista, koska imurit on suhteellisen uskollisia laitteita. Joka tapauksessa liikarullaavuus tasoittuu ajan kanssa, kun akseleihin kiertyy hiuksia ja muuta nöyhtää.
Jotkut tykkää keskuspölynimureista, mutta mun kokemuksen mukaan ainakin Allawayn imuteho on vaatimaton ja koneistot huutaa ihan liikaa. Naapurilla on sellainen ja mä alan aina etsimään korvatulppia, kun Jouni imuroi. Ja sitten on nämä Dysonit. Pölypussittomat helvetinkoneet, jotka imee lakat parketista. Mainostavat sitä pölynimureiden Rolls Roycena. Vaimo halusi sellaisen, mutta mä annoin sille kahden viikon jälkeen kenkää. Siis sille imurille. Kuinka moni muuten voi sanoa antaneensa Rollsin appiukolle. Mä voin.
Turbiinimoottorista ei ole mihinkään ja olen aika vakuuttunut siitä, että perinteinen sähkömoottori on imurissa paras. Polttomoottorista lähtisi väistämättä turhaa meteliä ja sitten pitäisi olla käänteinen keskuspölynimurisysteemi, että saisi pakokaasut johdettua ulos. Muutenhan sisätiloja imuroivalta lähtisi henki. Eikä tätä hommaa kannata henkensä kaupalla tehdä, vaan ihan lunkisti. Löysin rantein, mutta tarkkaavaisin mielin.
Sitä paitsi imuroidessa voi löytää vaikka mitä, jos on tarkkana. Ellei ole niin sitten kuulee vaan, että putkessa kolisee jotain ja voin kertoa, että pölypussia preparoimalla ei useinkaan löydä sitä, mitä luuli koneen imaisseen. No Lego-palikat ehkä, koska ne on niin värikkäitä ja korut, mutta kaikki tärkeät mutterit ja ruuvit hautautuvat pakkaantuneeseen pölymassaan. Voi olla, että mä olen vähän vienyt muilta perheenjäseniltä tätä hommaa, mutta ei se siitä johdu etten luottaisi heihin. Olisi tietysti helppo sanoa, että imurointi nyt vaan on miesten juttu, mutta ei sellaista voi näinä aikoina suustaan päästää. Jokainen tehköön mitä osaa ja tykkää.