Tieto on ihmisen aisteilla ja niitä täydentävillä tutkimusmenetelmillä todennettua juttua. Tiedon selvittämiseksi tehdään tieteellisiä tutkimuksia, joiden ominaisuuksiin kuuluu, että ne ovat toisinnettavissa. On vanhaa ja osin vanhentunutta tietoa ja on uutta tietoa. Ja sitten on rajatietoa ja monenlaisia totuuksia, joissa usko korvaa tiedon.
Tieto on se homma, johon ihmisten yhteiselo pohjaa. Koska meillä on rajalliset aistit ja vaillinaiset menetelmät, jää paljon tietoa myös pimentoon. Ja paljon jää maailmaan sellaista, mitä ei voi varmaksi koskaan tietää. Ymmärtäähän sen.
Mutta sitä ei ymmärrä, että joku kieltäytyy jo saavutetusta tiedosta. Kun ihmiskunnan tässä kehitysvaiheessa ilmestyy poliitikko tai saarnaaja, joka vähät välittää saavutetusta ymmärryksestä ja alkaa tietona tarjoilemaan toinen toistaan hullumpia uskomuksia, pitäisi hälytyskellojen soida ja lujaa.
Tiedon asiat eivät ole mielipideasioita, sillä kaikilla on vääriä mielipiteitä. Aivan jokaisella. Viisainkaan ihminen ei hallitse olemassa olevasta tiedosta kuin hyppysellisen verran. Ihmiskunnan mittapuussa me tulimme tänne vasta äskettäin. Jokainen meistä eläväisistä oli hetki sitten lapsi, joka vastusti syömistä, nukkumista ja säätilan mukaista pukeutumista. Ne olivat mielipiteitämme vasten parempaa tietoa.
Tieto ei yksin oikeuta mitään, se on vain tietoa. Ja tietoakin voi käyttää väärin ihan samalla tavalla kuin tunnetta tai mitä tahansa muuta populistin tai muun puliveivarin käsiin joutunutta työkalua. Kun puhutaan tiedonvälityksestä on katseen syytä kohdistua lähdekritiikkiin. Mistä ja kuinka monesta lähteestä tieto on saatu? Mitä tiedonvälittäjä haluaa tiedolla todistaa? Pyrkiikö hän tukemaan vai murtamaan vallalla olevia käsityksiä? Vasta sitten voi alkaa arvailla, miksi hän sen tekee. Onko se hänen koulutuksensa mukainen tai muuten opittu toimi vai tavoitteleeko hän tiedonvälityksellä asemaa markkinoilla tai politiikassa?
Helppoa kuin heinänteko. Tosin lapseni väittää, ettei heinää voi tehdä. Hän sen enempää kuin minäkään emme tiedä voiko sitä tehdä, mutta sen tiedämme, että sanonta tulee ajalta, jota emme täysin enää ymmärrä. Ajalta jolloin heinää ei leikattu pihanurmikoksi vaan kuivattiin eläinten rehuksi. Tällainen kokemusero on usein kyseessä, kun tieto näyttäytyy uhkana. Vaikka tietoa on jokaisen saatavilla enemmän kuin koskaan, uskoo moni selviävänsä ilman sitä. Saattaa jopa äänestää tyystin tiedotonta ehdokasta.
Tutkittu tieto ei ole kiusantekoa. Sitä voi kyseenalaistaa ja sitä vastaan voi ponnistella. Voi tutkiskella tiedon alkuperää ja kokeilla toisintaa tutkimus. Näin syntyy uutta tietoa. Tai sitten voi hyväksyä tiedon tietona. Mutta tietoa ei voi pohjata vain omiin kokemuksiin, koska mikään ihmisikä ei riitä niitä tarpeeksi tuottamaan ja koettelemaan. En tiedä miksi ihmiset eivät ole tänä päivänä erityisen kiinnostuneita tiedosta. Onko kirjastoista ja Wikipediasta tullut taskulaskimia, joissa on vastaukset kaikkiin yhtälöihin ilman, että niitä tarvitsee koskaan tarkistaa? Silti jotkut turvaavat mieluummin sammakkoprofeettaan kuin säätieteilijöihin. Tieto saattaa lisätä tuskaa, mutta niin tekee tietämättömyyskin. Se tuottaa väsyneitä, nälkäisiä ja säätilan muutokset huomiotta jättäviä aikuisia.
Lue myös: Usko on toivoa.
