Älä koskaan luota mieheen, joka ei ole vahvasti uskossa, valistaa Claudio Aleksis Kiven Canziossa*. Hän tarkoittaa sotilasta, joka ei pystyisi ajamaan asetettuja tavoitteita henkensä kaupalla ellei hänellä olisi toivoa varjeluksesta ja uskoa pelastuksesta, jos vaikka henki lähtisikin.

Usko kohdistuu tässä jumalaan, joka sopivasti tukee kulloisiakin pyrkimyksiä ja vallanpitäjien tavoitteita. Sotilaan ei tarvitse tätä niellä, vaan hän voi uskoa oikeuteensa puolustaa maataan ja läheisiään, viimekädessä henkeään. Sillä johonkin uskottava, muuten ei jaksa.

Monet suuret uskonnot elävät jatkuvassa muutoksessa ja neuvottelevat tilastaan yhä laajenevan tiedon kanssa. Ei niistä sen enempää. On myös tiedeuskoa, joka kohdistaa toivonsa ihmisen älyyn. Siihen että pystymme kehittämään ratkaisun kaikkiin ongelmiimme aina nälänhädästä energian liikakulutukseen. En usko, mutta koulutuksella ja tutkimuksella sitä kannattaa toki tavoitella.

Tiede ei kuitenkaan selitä hengenasioita. Sitä suurta mysteeriä, miksi olemme täällä. Miksi tiedostamme olevamme jossain erityisessä paikassa ja asemassa suhteessa eläinkuntaan ja muuhun maailmankaikkeuteen. Meidän on uskottava itseemme. Cogito, ergo sum.

Uskontojen eduksi on laskettava, että ne ovat valtavia tietovarantoja mitä tulee uskon mekanismeihin ja niiden voimaan. Religio sit ligare. Populaarikulttuurissa uskonnon voimia hyödyntävät artistit aina Nick Cavesta Joose Keskitaloon, joilla on selkeä etumatka tiellä kohti olemisen syvempää olemusta. Heillä on avaimet kokemukseen, jota maallistuneemmat kanssaihmiset kutsuvat mystiikaksi.

Mihin uskonnoton sitten uskoo? Juice Leskisen sutkauksen mukaan jokainen uskoo. Ellei muuhun, niin siihen, ettei usko. Minä ainakin uskon: ihmisyyteen ja yhtäläisiin ihmisoikeuksiin. Luontoon jossa jokaisella eliöllä on oikeutensa ja paikkansa. Uskon maapalloon, jonka antimilla voimme ruokkia itseämme ja joka antaa meidän rakentaa kodin, kunhan kohtelemme sitä sen arvon ja kantokyvyn mukaan.

Uskon hyvyyteen. Siihen uskominen antaa paljon enemmän toivoa, kuin pahuuteen uskominen. Maailman ja ihmisen pahuus ovat minun perkeleitäni. Mutta luonnonmullistukset eivät ole jumalien kosto kuten eivät murhaajat saa heiltä oikeutustaan. Uskon väärien tekojen johtuvan tietämättömyydestä ja vääryyksistä, jotka ovat vaurioittaneet niiden tekijöiden uskoa hyvään.

Uskon myös jokaisen oikeuteen puolustaa olemassaoloaan. En kuitenkaan usko, että kenenkään olemassaolo muodostaa toisille niin suurta uhkaa kuin pahimmat pelonlietsojat meille uskottelevat. Uskon tietoon ja tiedonvälitykseen, joilla voidaan vähentää turhia pelkoja ja uskonpuutetta. Parhaimmillaan tiedonvälitys voi tuottaa tiedostavia ihmisiä, jotka osaavat suhteuttaa asioita ja vaikuttaa maailman tilaan. Sellaisiin ihmisiin minä uskon.

*Mieheen, joka kieltää Jumalan ja tyhjäksi tekee sielumme kuolemattomuuden, siihen mieheen älä milloinkaan lujasti luota. Siinä kohdassa hän harvoin kestää viimeisen koetuksen. Se mies kauvan kyllä taitaa olla sua kohtaan uskollinen, aina kuinka jalosta aineesta hän on, hän taitaa tehdä uhrauksia oikeuden ja totuuden tähden, taitaa vastoin tahtoansakin langettaa oikean tuomion; mutta kas kun kerran nipistää, kun koko hänen maallinen onnens’ ja olentons’, joka on hänen ainoa rikkautensa, pannaan kysymykseen, silloin luikertaa hän liukkaana ankerjana pois sekä sinusta, että oikeuden ja totuuden asiasta. Niin on se mies; hän on mitätön sen miehen rinnalla, jonka katsannossa nähdään kangastus loputtomista mailmoista. – Canzio, Aleksis Kivi.