Työnantajan ja tekijän motiivit

Politiikan penkkiurheilijana on saanut vuosia seurata peliä, jota on johdettu enemmän kepeillä kuin porkkanoilla. Ikimaailmassa en uskonut, että pelastava oppi löytyisi jääkiekkomaajoukkueen kautta, mutta saatoin olla väärässä. Sen sijaan, että odotettaisiin tekoja rahalla kyllästetyiltä NHL-pelaajilta, luodaankin joukkuehenki, jossa pelaajilla on yhteinen ja toisiaan tukeva tahto menestyä.

Työllistämispeliä on johdettu rahan logiikalla. Omistus on Suomessa valunut hyvää vauhtia ulkomaille, ja poliitikot ovat yrittäneet motivoida ylimaallisia sijoittajia ja sijoitusyhtiöitä erilaisin verohelpotuksin. Globaali kilpailu on kuitenkin niin kovaa, ettei isojen toimijoiden motivoimiseen mikään raha riitä.

Muistan erään tuttavan meuhkanneen ironisesti, kuinka heidän tulee joustaa yt-neuvotteluissa, jotta omistajilta ei menisi motivaatio. Jos omistamisen ainoa kannustin on rahanteko, saattaa näinkin käydä. Siksi työntekijänkään motivaatio ei voi olla vain maksimaalinen palkka. Monet tutkimukset kertovat siitä, kuinka tietyn ansiotason ylittäneille tulojen kasvu ei enää lisää tai paranna heidän työpanostaan. Raha motivoi vain rahantekoon.

Yksinyrittäjälle kynnys ensimmäiseen rekrytointiin on korkea. En usko, että mikään säännös tai ukaasi saisi ketään toimimaan yritykseni eteen sellaisella lojaliteetilla, joka mahdollistaisi riskinoton. Tarvitaan työnantajan ja -tekijän yhteistä tahtoa menestyä yritystoiminnan perimmäisillä mittareilla. Uskoa siihen, että yhdessä saadaan aikaiseksi jotain hyvää.

Viestinnän professori Anu Kantola kirjoittaa tämänpäiväisessä Hesarin kolumnissaan, kuinka pohjoismaisten yhteiskuntien ja myös Suomen menestys rakentui sotien jälkeen teorialle hyvistä kehistä. Joukkuepelikielellä se tarkoittaa: kaikki pelaa. Juniorijalkapallosta tuttua ohjelmaa on kritisoitu tasapäistävänä yksilömenestyksen tavoittelun vastavoimana. Politiikassa tällainen tuomitaan liian helposti sosialismiksi. Näinpä hyvät kehät eivät olekaan viime hallituskausilla olleet esillä, mutta Kantolan mukaan niiden idea on jäänyt elämään yritysten johtamisoppeihin.

Mitä jos ajateltaisiin, että työ itsessään on arvokasta? Ihan jokainen työ. Että työntekijät ovat Suomen eteen taisteleva joukkue eivätkä individualisteja, joille palkka on vain korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Samalla vauhdilla voitaisiin palauttaa kotitöiden arvostus, koska jonkun nekin on tehtävä. Palkanmaksu ja tulonsiirrot ovat vain välineitä yhteiskunnan pyörittämiseen. Jokainen työpanos parantaa yleistä elintasoa ja vahvistaa kansantaloutta. Ellei organisaatio näitä asioita tavoittele, on ongelma työnantajan motiiveissa, ei työntekijän.

Lue Anu Kantolan kolumni ”Joukkuepelikansa kokeilee hyviä kehiä”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s