Juha Hurme kertoo uskonnon leviämisestä Niemeen. Tai sitä nimeä hän käyttää alueesta, jonka me tunnemme Suomen tasavaltana. Hän kertoo kuinka piispanveroa alettiin kantaa, jotta suomalaiset säästyisivät helvetiltä. Ja siitä kuinka se muuttui kruununveroksi. Verot olivat suoraa jatkumoa muinaisuskontojen uhrilahjoille. Niitä ei kerätty yhteiseksi hyväksi, vaan jumalien ja kuninkaiden sekä näiden edustajien lepyttämiseksi. Kapeaan keskiluokkaan – rälssiin – pääsi varustamalla kuninkaalle sotilaan hevosineen eli vahvistamalla valtaa pitävää väkivaltakoneistoa. Tällöin sai myös vapautuksen veronmaksusta.

Raha on tämän päivän jumala, ei epäilystäkään. Anekauppaa käydään rahasto-osuuksilla ja rahan nimissä tehdään kipeitä päätöksiä ihmisten toimeentulosta ja oikeuksista. Siunataan ja tuomitaan. Olen itsekin rahan nöyrä palvelija. Ymmärrän asemani enkä uhmaa jumalaani. Palvelemalla rahaa säilytän keskiluokkaisen taivaspaikkani. Sillä sellaiselta pohjoiseurooppalainen elintaso köyhän maailman silmissä näyttää.

Köyhyys on synti. Se on synti kansakunnalle, se on synti yksilölle. Köyhyys on häpeä. Kun kansainvälisesti menestynein elokuvaohjaajamme julkaisi häviäjäluokasta kertovan elokuvansa Toivon tuolla puolen, kävi sen katsomassa alle 1 % suomalaisista (52 842). Vertailun vuoksi Luokkakokous 2, jonka ansioksi voi laskea lähinnä puhdistavan myötähäpeän tuottamisen, sai lähes kuusinkertaisen katsojamäärän (304 179). Silti Kaurismäen draamakomedia myytiin heti tuoreeltaan 81 maahan. Kaurismäkeläinen elokuva menestyy, mutta ei Suomessa. Suomessa menestyvät vain menestyjät.

Pelkäämmekö köyhyyttä? Vai pelkäämmekö elintasomme menettämistä? Varmasti molempia ja vieläpä hyvästä syystä. Köyhyys on kuoppa, josta nousemiseksi tarvitaan erinomaista tuuria. Ahkeruutta ja tuuria. Suurin osa eläkeläisistä, matalapalkka-aloilla toimivista ja työttömistä on tuomittu alati pienenevään elintasoon.

On kuitenkin sanottu, että keskiluokan osa on vaikein, koska sillä on eniten menetettävää. Keskiluokalla on myös tieto siitä, että rahan ansaitseminen on sopimuskysymys: sinä teet tietyn työpanoksen, joka tuottaa palkkaasi enemmän lisäarvoa jollekulle toiselle. Olosuhteiden muuttuessa sopimus voidaan purkaa. Rahan etu on sinun etusi niin kauan kuin voit tuottaa lisää rahaa jollekin sinua rikkaammalle.

Köyhä on köyhä, koska hänellä ei ole tilaisuutta tuottaa arvonlisää kenellekään. Hänellä ei ole edellytyksiä neuvotella sopimusta sellaisesta suhteesta. Tie ulos köyhyydestä voi kulkea opiskelun kautta, mutta pahimmassa tapauksessa siitäkin jää käteen vain opintolaina. Rahan piiriin voi päästä myös muulla tavoin hankitun taidon avulla, kunhan taito on rahanarvoinen. Työnsaanti vaatii kuitenkin työkykyä ja sosiaalisia taitoja, joiden ylläpitämisen edellytykset ovat köyhillä muita heikommat.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on unelma, joka ei kestä kovinkaan suuria kolhuja. Yleisin syy pääkaupunkiseudun nuorten maksuhäiriöihin on kaupungin liikelaitoksen tarkastusmaksut. Ulosotossa olevat velat ja menetetyt luottotiedot asettavat yksilön takamatkalle pitkälle nollan alapuolelle. Hyväkään työpaikka ei pysty nostamaan köyhyyteen vajonnutta. Tällainen köyhyys saa epäilykset heräämään. Eihän tuloitta voi elää, pakkohan niiden on olla rikollisia! Mutta rikollisia ja veronkiertäjiä löytyy kaikista yhteiskuntaluokista eikä suurimmat kaappaukset ole köyhien syntilistalla.

Onko köyhyys tabu? Saako sanoa, että tietyillä ihmisillä ei ole mahdollisuuksia elämään, jota me keskiluokkaiset voisimme kutsua hyväksi? Köyhyys itsessään ei ole rikos. Vaikka toimeentulo- ja asumistuki kuormittavat keskiluokkaa, ei se ole köyhien vika. Eikä luonnonlaki. Se on valuvika systeemissä, joka on kuin onkin ihmisten luoma.

Rahan valta on kiistaton. Rahalla voi ohjailla maailman tapahtumia ja ihmisten kohtaloita niin Suomessa kuin muuallakin. Rikkaaseen sukuun tai kansakuntaan syntyminen on onnenkantamoinen, josta ei pitäisi sen enempää palkita kuin rangaistakaan. Vaikka lähtökohdat määrittävät elinolosuhteet ja asettavat rajat mahdollisuuksille, saattaa adoptio tai siirtolaisuus muuttaa yksilön kohdalta kaiken. Ehkä päätään nostanut maahanmuuttokriittisyyskin syntyy pikemminkin köyhyyden kuin vierauden pelosta.