Miksi äänestän vihreitä?

En siksi, että vihaisin autoja. En siksi, että haluaisin olla muita parempi.

Polkupyörä saattaa olla ihmisen hienoin keksintö. Se on nopein lihasvoimalla toimiva kulkuväline, mutta vasta kun siihen lisättiin polttomoottori, oli elämä vasta elämää. Hienoimmillaan tämä kehitys on tuottanut autoja, joiden tekniikka, muotoilu ja ajettavuus ovat sanalla sanottuna nautinto. Olosuhteiden pakosta saatan vähentää autoilua vielä nykyisestä, mutta ajamaan tulen niin kauan, kuin laki sen sallii ja vielä senkin jälkeen. En halua nähdä päivää, jolloin tiellä liikkuu ohjaajattomia robottiautoja.

Mutta minä olen kuin Nikander. Entinen roskakuski, huonot hampaat, samoin vatsa, maksa toimii siinä ja siinä. Turha siis kysyä, mitä minä haluan.

Kysy, mitä minä pelkään, ja vastaan: tulevaisuutta. Teen työtä talouskasvun eteen ja suomalaisen kulttuurin elinvoimaisuuden puolesta, joten niitä minun ei tarvitse pelätä. Pelkään että tulevaisuutta ei ole.

Pelkään, että tuhoamme elinolosuhteemme kinastellessamme, onko meidän asia edes yrittää pelastaa kotiplaneettaamme. En jaksa väitellä siitä, onko meillä varaa menettää työpaikkoja hiiliteollisuudesta, jos korvaavaa työtä ei ole välittömästi osoittaa kestävän kehityksen alueelta. On sitä, jos sille annetaan tilaus.

En jaksa väitellä siitä, ovatko ilmastotutkijat erehtyneet ihmisen tekojen vaikutusten suhteen. Hyvä jos ovat, mutta mistä minä sen tietäisin, kun en ole ilmastotutkija. Tietääkseni kuudes sukupuuttoaalto on täydessä vauhdissa eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, uskonko asiaan vai en.

Vaikka minun teoillani ei olisikaan vaikutusta, poliitikkojen teoilla on. Heillä on valta ratkaista kysymyksiä, jotka ovat liian kivuliaita kohdata. Siksi tarvitsen puolueen, jonka rohkeus riittää. Ihmisiä, jotka eivät pelkää ottaa vastuuta tulevaisuudestamme. Vihreän liiton.

Kenen muun näet pystyvän siihen? Kuluttajina äänestämme jaloillamme, mutta vasta poliitikoilla on riittävä valta vaikuttaa globaaleihin toimijoihin. Kyse ei ole vain siitä, mitä Suomessa tehdään, vaan miten Suomi toimii osana Euroopan Unionia, ja miten EU osana maailmantaloutta. Valtiot ovat riippuvaisia toisistaan ja toistensa demokraattisista päätöksistä. Politiikka on edelleen ainoa tapa ohjata teollisuutta ympäristöystävällisempään suuntaan.

Uskaltaako sinun ehdokkaasi ottaa haasteen vastaan?

Lue myös: Kohtalo kuuluu teille.

Kohtalo kuuluu teille

Jo se alkoi. Kevään vaalimainonnan ensimmäinen tyylipuhdas rimanalitus on nähty. ”Autot kuuluvat teille”. Tien päälle siis ja kuljettajille, omistajilleen. Tietysti kuuluvat. Ei sitä tarvitsisi tienvarsimainoksissa julistaa ellei mainostajalla olisi tarvetta hälventää ilmastonmuutoksen aiheuttamaa pelkoa omaan piikkiinsä.

Auto ja sen mahdollistama liikkuminen on monelle elämän tiesuola, se on välttämätön paha. Se on kompromissi, jolla tehdään kaupunkiympäristön ulkopuolella asumisesta tai vierailusta mahdollista, jopa miellyttävää. Toisille auto on unelma, jonka saavuttamiseksi on tehty mittavia uhrauksia. Auton valinta itsessään on prosessi, joka sitoo auton hankkijan monin tavoin kohteeseensa. Vapaus, tyyli, seksi, voima, liike, väri, kaikki.*

Siksi on halpamaista nostaa auto vaaliteemaksi. Menneisyysutopiassa elävälle populistipuolueelle se olisi ymmärrettävää, koska sellaisen edustajat eivät missään vaiheessa ole yrittäneetkään pelastaa ihmiskuntaa. Pitkäaikaista hallitusvastuuta kantaville suunnannäyttäjille autoilijoiden kosiskelu sen sijaan on anteeksiantamatonta.

Tienkäyttäjille suunnatun kampanjan tarkoitus on vapauttaa yksityisautoilijat vastuusta. Yksittäinen henkilö ei voikaan olla vastuussa ilmastonmuutoksesta ellei ole teollisuuspomo tai poliitikko. Heillä on valta ja voima ohjata ratkaisuja joko siihen suuntaan, että elämä maapallolla voi jatkua tai antaa sen loppua lyhyeen. Miksi kokoomus haluaa yksityiset ihmiset mukaan kiihdyttämään ilmastonmuutosta?

Kenties kampanja on viimeisessä hädässä lanseerattu yritys kääntää keskustelu muista paljon kiusallisemmista teemoista, joita Kasper Strömman nostaa blogissaan esille, mutta autoilijoilta ei voi saada synninpäästöä maanpetoksista. Enkä tarkoita nyt vain yhteiskunnan varojen kanavoimista veroparatiiseihin, jota kokoomus yrittää saada aikaiseksi sote-palveluiden valinnanvapauden nimissä, vaan oman maan kansalaisten harhaanjohtamista ilmastonmuutoksen ratkaisuissa. Oikea suunnannäyttäjä ymmärtää kyllä realiteetit – sen ettei polttomoottoriautoja voi teiltä ottaa yhdessä yössä tai vaalikaudessakaan – mutta tarjoaa taantumuksen sijaan tulevaisuutta.

Autot kuuluvat teille -kampanja paljastaa puolueen todellisen luonteen. Legitimoimalla ilmastoöykkäröinti, saadaan kansalaiset mukaan samaan moraalisesti arveluttavaan koplaan, joka perustelee monta pahaa paitsi talouden myös yksilönvapauden nimissä. Valmiita ratkaisuja liikennepäästöjen vähentämiseen ei juurikaan ole tarjolla, mutta ellei poliitikoilla ole edes tahtoa niiden löytämiseksi, niin kenellä sitten? En minäkään sitä vastuuta halua ottaa kannettavakseni, vaan vaadin poliittisilta päättäjiltä parempaa moraalia, kuin itselläni on.

Jos sattuisin elämään vielä puoli vuosisataa, ja jotkut meistä sattuu, mitä vastaankaan kun sen ajan lapset kysyvät, mitä teimme kun huomasimme tuhoavamme maapallon elinkelvottomaksi omilla toimillamme? Äänestimmekö poliitikkoja, jotka yrittivät löytää ratkaisuja ympäristöongelmiin vai taantumuksellisia, jotka vakuuttelivat meille, että sama meno voi ihan hyvin jatkua.

Tielläliikkujana saatan olla osa ongelmaa, mutta äänestäjänä haluan olla osa ratkaisua. Liikennepäästöt eivät ole kaikki kaikessa eikä Suomi koko maailma, mutta se ei tee pyrkimyksistä merkityksettömiä. Suomessa on ennenkin keksitty asioita, jotka ovat auttaneet ratkaisemaan maailman mittakaavassa merkittäviä ongelmia. Eikö sellaista kannattaisi kaikin keinoin tavoitella tässäkin kysymyksessä? Eikö suomalaiset ansaitsisi hiukan toivoa?

Vaikka yksityisautoilijoille myönnettäisiinkin synninpäästö, poliitikoille sitä ei voi myöntää. Ilmastonmuutos ei ole kohtalo, se on poliittinen päätös.

*Ei tarvitse pitkään pohtia sitä, että autot merkitsevät näille nuorille enemmän kuin arkkitehtuuri Euroopan muovaavalla vuosisadalla, noin 1750-1850. Ne ovat vapautta, tyyliä, seksiä, voimaa, liikettä, väriä – kaikkea yhdessä paketissa. – Tom Wolfe, The Kandy-Kolored Tangerine-Flake Streamline Baby.