Ranskassa mellakoidaan, mutta media ei anna tuoreeltaan tyydyttävää raporttia tapahtumista. Se puhuu vain EU:n talouden tilasta ja Macronin asemasta vallankahvassa – ei ranskalaisten ahdingosta. Vaikka Ranska on Euroopan ytimessä, ei tietoa diesel-veron korotuksesta alkaneesta kapinasta tihku Suomeen asti kuin pisaran verran. Mitkä ovat mielenosoittajien vaatimukset ja mitä siellä oikeasti tapahtuu? Euroopan keskustassa palaa, mutta media keskittyy joutavuuksiin. Näin nämä asiat koetaan.
Mutta sitten alkoi löytyä tietoa. Joku linkkasi jossain riippumattomalta vaikuttavaan kansalaismediaan, jossa oli autenttinen kuvaus sekavista olosuhteista. Niin sekavista, ettei parhaatkaan ammattimediat pysty kertomaan, mitä oikein tapahtuu. Löytyi ranskalaisten sosiaalisessa mediassa jakamia listoja vaatimuksista ja selontekoja paikan päältä. Sain myös selityksen sille, miksi tieto kulkee venäläisten medioiden ja Twitter-tilien kautta. Ne toimivat kansan parissa, kun eurooppalaiset tyytyvät haastattelemaan asiaa ymmärtämättömiä poliitikkoja studioiden turvissa. Ja samaan aikaan kadulla on käynnissä vallankumous. Eikö se sellainen ole, kun kansa vaatii presidentin eroa?
Tulen ymmärtäneeksi, että valtamedia vaikenee, koska se yrittää epätoivoisesti ylläpitää kuvaa vakaasta Euroopasta. Ja yhtäkkiä näen aiemmin luotettavina pitämäni uutismediat tavoitteellisina valemedioina, jotka keksimällä keksivät toinen toistaan julkeampia hämäyksiä, jotta huomio saataisiin pois Ranskasta. Ongelmasta, jonka suuruuden vain minä ja löytämäni vaihtoehtoinen media tuntuvat ymmärtävän. Sanomalehdet ja Yle eivät kerro mitään minun elämästäni. Se on uusi normaali.
Kun yksi aihe nousee ylitse muiden, heikkenee suhteellisuudentaju. Aivan kuten maahanmuuttokriitikoksi itsensä mieltävä ei koskaan saa tarpeekseen uutisia maahanmuuton aiheuttamista ongelmista, ei vallankumousta odottava voi tyytyä journalistisen harkinnan suhteellistamaan määrään tietoa Ranskan mellakoista. Mediakriittisyys muuttuukin kriittisyydeksi yhteiskunnallista tasapainoa ja konsensusta kohtaan.
Ranskassa ei ole vallankumousta. Siellä on mielenosoituksia, joiden osallistujien intressit ovat poliittisesti jäsentymättömiä. Politiikka on se tapa, jolla demokratiassa päätetään yhteisistä asioista. Valitaan presidentti ja poliittiset päättäjät, joita toki pitääkin vahtia ja kritisoida. Vahtia siksi, että heidän päätöksentekoonsa on vaikuttamassa äänestäjien lisäksi muunlaisia vallankäyttäjiä. Kritisoida silloin, kun he ovat unohtaneet äänestäjille antamansa lupaukset ja silloin, kun heidän toimensa ei ole yhteiskunnan parhaaksi.
Mielenosoitukset kuuluvat demokratian vaikuttamiskeinoihin. Osoittamalla mieltä voi vaikuttaa päätöksentekoon ja äänestyskäyttäytymiseen. Epäpoliittisissa mellakoissa ei kuitenkaan ole neuvottelevia osapuolia, joiden vaatimuksia voisi julkaista. Mielenosoitus ilman tavoitteita on anarkiaa, jolla saavutetaan vain sekasortoa. Se ei auta sen enempää ranskalaisten kuin suomalaistenkaan asiaa. Syyt siihen miksi Venäjän valtiojohtoinen media yllyttää eurooppalaisia sekasortoon on löydettävissä Venäjältä, ei Euroopan Unionista.
Valeuutiset vetoavat tunteisiin siinä, missä reportaasien keinot on rajattu faktoihin. Mediankuluttajan pitää malttaa odottaa, että asiat ja niiden mittasuhteet selkeytyvät. Sen sijaan propaganda ja disinformaatio ovat hetkessä kertomassa tarinoitaan. Niiden vaikutuskeinoihin perehtyneen Janne Riiheläisen mukaan tällaista tiedonkorviketta tuottavat tahot ovat saaneet äänensä hyvin kuuluviin keltaliivien selittämisessä.
Kun tuntee olevansa oikeassa, löytäneensä totuuden, on äärettömän vaikea myöntää tulleensa huijatuksi. Minä teen sen nyt. Halusin löytää tietoa Ranskan mellakoista ja kun löysin sitä, sain vahvistusta omiin epäilyksiini. Löysin uskottavan listauksen keltaliivien vaatimuksista ranskan kielellä, käännöksen siitä englanniksi ja vihdoin suomeksi. Kun vastauksia avoimiin kysymyksiin saa riittävästi, ei haittaa, että osa informaatiosta on hieman epämääräistä.
Kun tiedon tarve on suuri, tuntuu vastuullisen journalismin toiminta raivostuttavan hitaalta ja varovaiselta, vaikka lopulta se olisikin kattavaa. Sen sijaan taho, joka tuotti ranskankielisen kuvan keltaliivien vaatimuksista on täysin vapaa journalismin ja demokratian rajoitteista. Totuus on tarina muiden joukossa.
Talousjärjestelmämme voi hyvinkin olla kriisissä, ja se aiheuttaa maailmanlaajuisia ongelmia. Se ei kuitenkaan poista sitä, että jotkut ovat ottaneet asiakseen ajaa Eurooppaa hallitun rakennemuutoksen sijaan kaaokseen. Viestinnällisesti disinformaatio ja propaganda ovat kaltaisteni kriittisesti asioihin suhtautuvien hyväksikäyttöä. Demokratian häirintää sen omin asein.
