Mediaympäristönsuojelu

Tiedostava, tietoon pohjaava kansalaisuus saattaa osoittautua elämänmuotomme säilymisen kannalta yhtä tärkeäksi kuin puhdas vesi ja ilma. Elokuun 20. päivän Time-lehdessä kerrottiin tämän arvion ohella kahden kolmasosan amerikkalaisista saavan uutisensa sosiaalisen media kautta tietäen, että esimerkiksi Twitterissä välitetään valeuutisia kuusi kertaa mieluummin kuin totuudessa pysyviä. USA:ssa, jossa rahan ei ole annettu estää huonojenkaan ideoiden toteuttamista, ja jossa kaikki missä liikkuu raha on huomionarvoista, toimii organisaatioita, jotka paitsi lobbaavat miljoonatolkulla päättäjiä, vaikuttavat myös kuluttaja-äänestäjiin tavoilla, joita Suomessa on ollut tapana kutsua kusetukseksi.

No niin. Mediaympäristö on se viestinnällinen todellisuus, jossa elämme. Tilatessaan lehden sen lukija päättää valita mediaympäristön. Hän luottaa siihen, että toimittajat tuottavat hänelle punnittua tietoa, jonka varassa hän voi omassa ympäristössään toimia. Lukija altistaa itsensä myös toimituksen ulkopuolisille vaikutteille tietäen, että sellaiset vaikutuspyrkimykset ovat erotettavissa mainoksiksi. Lukija hyväksyy mainokset osana mediaympäristöä ja saattaa jopa arvostaa niitä hänelle kohdennettuina tiedonlähteinä.

Sosiaalisessa mediassa ympäristöä suojelee tai turmelee omat kaverit. Timen artikkelissa ehdotetaan, että valeuutisten jakamisesta pitäisi tehdä yhtä lailla sosiaalisesti paheksuttavaa kuin vaikkapa rattijuoppoudesta. Sitä sietäisi hävetä. Jos jokainen valeuutislinkin jakanut saisi roppakaupalla negatiivista palautetta teostaan, oppisi hän varmasti vastuullisemmaksi median kuluttaja-tuottajaksi.

Mutta mitä ovat valeuutiset? Kun linkitin kansalaistottelemattomuutta käsitelleen tekstini Facebook-keskusteluun Uuden Suomen artikkelin, sain kuulla tämänkin julkaisun kuuluvaan kategoriaan ”asenteellinen valemedia”. Kommentoija arvosti myös linkitetyn jutun kommentoijien nuivaa suhtautumista ja näki sen lähdekritiikkinä ja totuudenetsintänä. Jos joku sana on kärsinyt pahimman inflaation sitten Pravdan kulta-aikojen, niin totuus. Ja valhe.

Alma Median julkaisemassa Uudessa Suomessa työskentelee viitisen toimittajaa. Perinteinen valtamedia se ei laatulehden nimestään huolimatta ole. Asenteellinen? Varmasti. Mutta iso kysymys on, pyrkiikö toimitus noudattamaan journalistin ohjeita vai ei? Emme ennätä itse tarkistamaan jokaista faktaa, joten luotettavien mediabrändien arvo on yhteiskunnassamme niin suuri, ettei sitä pitäisi koskaan tieten tahtoen väärinkäyttää.

Myönnän, että olen väheksynyt valtamedian asenteellisuutta. Olen saanut opiskella ja työskennellä sitoutumattoman median aikana ja esimerkiksi Ylen poliittisesti kieroutunut historia oli paljastuessaan minulle yllätys, jota ei Ylen nykyisen journalismin perusteella voinut nähdä. Sama koskee lehtitaloja, jotka ovat löytäneet puolueettomuudesta tuotteen, joka korvaa aiemmin puolueilta saadun tuen. Näitä taloja ja niiden tapoja jonkin verran nähneenä en kuitenkaan pysty ymmärtämään, kuinka helposti sosiaalisessa mediassa jaetaan linkkejä ja kommentteja, jotka julistavat kaikkein luotettavimpiakin mediataloja valemedioiksi. Vaikuttaa siltä, että kaunat säilyvät pidempään kuin todellisuus.

Vai onko sittenkin kyse vain yksittäisen toimittajan asenteellisuudesta? Jutun näkökulmasta, joka tukee tai ei tue lukijan aiempaa käsitystä asioiden laidasta. Onko valemedia se, joka ei edes yritä noudattaa journalistisia periaatteita vai se, joka antaa tilaa näkökulmille, jotka näyttäytyvät lukijan kokemuksen mukaan valheellisina?

Vapaaseen mediaa mahtuu asenteita, ennakko-olettamuksia, kolumneja ja blogeja, jotka eivät aina miellytä. Mutta jos lukija kokee kaiken journalistien tuottaman tiedon valheeksi, eikä osaa erottaa yksittäisen toimittajan asenteita koko median linjasta, eikö hän silloin ole valelukija? Mediankäyttäjä ilman sen käyttöön tarvittavaa medianlukutaitoa.

Mutta miksi mielipiteenvaihto ei riitä? Ei toimittajat erehtymättömiä ole. Jos heidän sanomisensa tuntuu väärältä, on mahdollista yrittää perustella se vääräksi. Tällaisiakin aikeita näkyi yllä mainitun Uuden Suomen artikkelin (nyt jo lukukelpoiseksi siivotussa) kommenttiosuudessa. Olkoonkin että monien kommentoijien mielipiteen poikkesivat omistani.

Rattijuoppo jää kiinni pysäyttämällä. Medianmyrkyttäjä faktantarkistuksella. Ratsioilla ei näistä saa kiinni kuin murto-osan, mutta lähipiirin asiaan puuttumisella voisi saada aika monen. Valheet ja salaliitot saattavat tuntua houkuttelevilta, koska ne palkitsevat mitä-minä-sanoin-resistoreitamme ja humalluttavat herättämällä meissä vahvoja tunteita. Mutta jos niitä jakelevaa medianmyrkyttäjää vertaa ympäristörikolliseen, tulee hän sosiaalisessa mediassa yhtä lähelle kuin kaveri, joka tyhjentää autonsa tuhkakupin pihallesi tai kiittää saunakutsusta kusemalla kiukaallesi.

Jos tällainen roskaaja tai myrkyttäjä menee vieläpä henkilökohtaisuuksiin, on siihen lupa vastata mediaympäristönsuojelun nimissä kapteeni Haddockin sanoin: Rääviö! Tuulenpieksijä! Häpäisijä! Makean veden piraatti! Lumppujussi! Harhauttaja! Mokoma kärsäkuoriainen! Älä saastuta yhteiskuntamme mediaympäristöä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s