Kaiuttimiin kiintyy kuin ystäviin. Vaikka kuinka löytäisi uusia, ei vanhoistakaan halua luopua. Tuttu ääni, monet yhteiset elämykset ja vakaus. Odotus, joka syntyy jo musiikin kuuntelun ajatuksesta. Hetkistä ystävien kanssa.
Oli aika jolloin yritin aktiivisesti laajentaa ystäväpiiriäni, ja hankin kaiuittimet myös kirjaston puolelle. Radiotehnikat löytyivät läheisestä vanhojen tavaroiden liikkeestä. Sieltä jostain äänilevyjen lähettyviltä, jossa ystävät tapaavat.
Technicseissä ei kuitenkaan tehot riittäneet neljään kaiuttimeen. Asetelma oli hankala, mutta selvisin siitä lopulta melko pienilllä muutoksilla, eli purkamalla väliseinän. Radiotehnikat unohtuivat vuosiksi autotalliin.
Nyt, kuten jokaisella tallin siivouskierroksella, ne olivat päätymässä romukuormaan. Tai ei sentään, olin laittamassa niitä Toriin, jotta löytäisivät vielä arvoistaan seuraa. Käytetyn tavaran myyjänä olisin kuitenkin vastuussa tavaran laadusta, joten päätin heittäytyä S-30:sten seuraan lauantai-illaksi ja kuunnella mitä niillä on kerrottavanaan.
Asennus oli miellyttävävää. Kaksi johtoa, ja virrat päälle. Ei säätämistä, ohjelmien latausta tai buuttausta. Odotusarvoisesti päässä alkoi soimaan Vysotskin Mistä tunnet sä ystävän. Rahisevana, suttuisena ja epäilyvättävänä kuin Melodijan julkaisemat rock-levyt, mutta ainakin analogisena.
Jännitys jatkui kuunnellessa. Yllättäen ääni tulikin selkeänä ja tasaisen vahvana kaikilta äänialueilta, mutta ilman totuttua bassokorostusta. Se että olin nostanut Radiotehnikat vuosia ystävänpalveluksia tehneiden Dalin kaapien päälle, teki palveluksen diskanteille. Äänilinja oli kerrankin suorassa korviin nähden ja tutuiltakin levyiltä kuului ääniä, jotka olivat ennen jääneet varjoon.
Jännittyneisyys toi mieleen Latvialaiset kaiuttimen rakentajat, jotka saattoivat olla hyvinkin tuttuja neuvostoliittolaisen tarkkailuteknologian kanssa. Todennäköisesti materiaalia oli hyvin saatavilla ja niiden laatu aivan toista kuin nykyaikaisessa halpatuotannossa. Mikään ei antanut merkkejä siitä, että kaiuttimet kärsisivät vanhuudesta.
Voi myös olla että käsityötä ja ammattiylpeyttä oli enemmän kuin mitä rahalla voi ostaa tai myydä. Voi olla, että neuvostolatvialaisilla oli tarve uskoa johonkin. Tehdä jotain, mihin uskoa.
On kuin se kaikki lämpö, mitä slaavilaisuudesta oli jäljellä, olisi säilötty kaiuttimiin, joista sen saattoi vapauttaa suuren kärsimysnäytelmän osallisille.
Suurin yllätys vanhoja levyjä soitellessa olikin se, että kaiuttimien mukana tuli niin paljon ystäviä. Osa pitkäaikaisia tuttuja, ja toiset vain ohimennen tavattuja.
Tajusin, että tässä koronan jälkeisessä elämässä minulla on lopultakin rajallinen mahdollisuus tutustua kiinnostaviin, hyviin ja hyvin kiinnostaviin ihmisiin. Olen onnellinen jokaisesta ystävästä, joka on löytänyt elämästä pienenkin siivun kauneutta, merkitystä ja merkityksellistä kauneutta. Jotain siitä soi niissä äänilevyille tallentuneissa hetkissä, jotka uskollinen äänentoisto vapauttaa.