Tuomari Nurmiolta ja Jarkko Martikaiselta on juuri ilmestymäisillään sanakirjat. Siis laulujen sanat kirjoina. Näin siitäkin huolimatta, että kovin monet artistit ovat itsekin sitä mieltä, ettei laululyriikoita pitäisi tulkita irrallaan yhteydestään. ”Lauluja kannattaa kuunnella levyiltä, koska vasta laulettuina niiden idea välittyy”, opasti Kauko Röyhkä toimittamansa ”Get on – 101 rocklyriikan parasta” -kirjan esipuheessa. Siksi Sanojen valtakunta on radio-ohjelma.

Lauletut sanat ovat kuitenkin vain yksi osa esitettyä musiikkia, eivätkä siksi useinkaan saa ansaitsemaansa huomiota. Ismo Alanko katsoi parhaaksi liittää Hei Soturit -levyn mukaan tilauslomakkeen, jolla tekstit sai postitse. Monitasoiset ja abstraktiudessaan vertaansa hakevat sanoitukset hukkuivat varsinkin Sielun Veljien alkuaikoina kolmiäänisen laulun ja tarkoituksella epävireisen soiton syövereihin. Nyttemmin sanat on julkaistu kirjoina ja löytyvät esimerkillisesti myös osoitteesta ismoalanko.com. Sillä ja jos. Elleivät sanat kestä lukemista, voisiko se johtua siitä, että sanat eivät kanna?

Sanojen valtakunta -ohjelma keskittyy Suomi-rollin kultakauteen, mutta ei jätä tyystin huomiotta muitakaan musiikin alueita. Vastakohtana autenttisuuteen pyrkivälle rokille voi nähdä tuottamalla tuotteistetut kappaleet, joiden esittäjä tulkitsee tekstintuottajan hänelle tekemää teosta miten taitaa. Kappaleiden jännitys puretaan Auto-Tunella synteettiseksi mössöksi, joka ei juuri ihmismieltä puhuttele. Soinnuiksi joiden yhteyttä reaalimaailmaan ei äänimassasta erota sen paremmin kuin muidenkaan instrumenttien.

Toinen laita on iskelmälyriikka, jonka kulta-aika oli Juha Vainion aktiivivuosina 1960-1980-luvuilla, jolloin samainen mies vastasi yli 2400 levytyksen sanoituksista. Tässä yhteydessä riittää, että kerromme Junnun hioneen sanoitustekniikkansa sekä omaleimaiseksi että nopeaksi. Hän täytti rivit kuten sanaristikon, joita teki kertoman mukaan kirjoitusnopeudella muun keskustelun lomassa. Junnun oppaana toimi Unto Kupiaisen Lyhyt runousoppi. Alunperin Pohjois-Karjalan Opiston kansankorkeakoulun luentojen pohjalta vuonna 1949 julkaistu kirjanen tutustutti hänet sointuisen lyriikan orjuuttavimpiin perinteisiin. Näiden mukaan ”loppusoinnillisissa sanoissa vallitsee täydellinen yhtäläisyys soinnun ensimmäisestä vokaalista lähtien”.

Junnu laati ensin riimit, ja täytti vasta sen jälkeen sanoituksen sisällöt siten, että jokaista nuottia vastasi yksi tavu. Hänen neroutensa näkyi siinä, että hän onnistui pakottavasta muodosta huolimatta tuomaan kappaleisiin tunnetta ja kestävää sisältöä. Tällöin itsestään selväkään loppusointu ei tuhonnut koko tekstiä vaan jännite syntyi nimenomaan siitä, minkälaisen sillan kautta arvattavaan lopputulokseen päädytään. Oppi jonka myöhemmät iskelmänikkarit ovat onnistuneet hukkaamaan lähes jäljettömiin. Lainatkaamme Kupiaisen lyyrillistä tasapainolakia: ”Hivelevinkään sanonta ei saa tarpeellista kantavuutta, ellei ajatussisällys anna sille lentovoimaa, ja taas toisaalta parhainkin ajatus putoaa kesken runon siiviltään, ellei sitä ole kannattamassa tarpeeksi runollinen sanailmaisu.”

Jos Juicen katsotaan jatkaneen riimittelyn perinnettä rock-lyriikassa, kasvoi seuraavasta polvesta omalakisempi. Kauko Röyhkä sopinee esimerkiksi alun alkaenkin täysin sääntöjä kumartamattomasta lyrikoinnista, joka taas vaatii laulajalta vahvaa uskoa tekstiin. Siinä missä riimeihin perustuvia ralleja on helppo kenen tahansa laulaa, ovat omalakisemmat tekstintekijät – maailmalta mainittakoon vaikka Morrissey – yhtä kappaleidensa kanssa. Heidän tuotantoaan eivät juuri muut osaa esittääkään.

Sanojen valtakunta tuo korviinne kaikkea tältä väliltä. Edellä mainittujen lisäksi kivijalkoina toimivat ainakin Edu Kettunen ja Kari Peitsamo. Tekstit kumpuavat keski-ikäisten rokkidiggareiden muistoista, joten kuulijoilta toivomme opastusta koskien eri sukupolvien ja -puolien teoksia. Omasta puolestamme aiomme nostaa esille sellaisia nimiä kuin Juha Lehti, Tomi Kontio, Juha Menna, Samuli Mäkisalo, Juha-Matti Pesonen…

Sanoilla leikittelijöitä, taitavia sellaisia. Ihmeentekijöitä, jotka rakentavat visuaalisia maailmoja vain muutamalla sanalla: ”Mä laitan tuonne asfaltin ja kattopellit. Nostan pystyyn tv-antennit. Laitan kadunkulmaan bensapumput simpukka-Shellin. Mä jatkan siitä mihin poikasena jäin, kun lelut piti koota kaappiin.” – Sanojen valtakunta. Kiitos Kauko, tästä jatkaa Pönde ja Kari.

Kuuntele Sanojen Valtakunta: Lapsuus (8.9.2020) Mixcloudissa.

Radio RollFM pääkaupunkiseudulla 102.0 MHz tai verkossa Rollfm.fi