Pieni autosarja (RollFM)

Autot, nuo teillämme tupruttelevat värikkäät peltikuoriaiset, pitävat sisällään kaikenlaista. Ne kuljettavat unelmia, pelkoja, tavaroita, sitoumuksia ja matkustajia. Ylhäältä katsottuna ne ovat kuin muurahaisia, mutta auton sisältä koettuna pääosassa onkin niiden kuljettaja itse. Kaikkivoipainen kapteeni, joka uhmaa liikenteen vaaroja ja luonnonlakeja urheasti kuin Han Solo.

RollFM:llä perjantaisin kuultavassa Pienessä autosarjassa pohditaan Neil Youngin Special Deluxen innoittamana suhdetta autoihin. Eikä mihin tahansa autoihin, vaan sellaisiin, jotka ovat onnistuneet vaikuttamaan kertojan persoonaan. Tavallaan tai toisellaan. Joskus suhde on henkilökohtainen, toisinaan yhteiskunnallinen, mutta aina jotenkin erityisen kummallinen.

Autot ovat myös merkkejä. Niihin lyödyt brändit eivät kerro omistajaa, kuten karjalauman tapauksessa, vaan ne kertovat auton valmistajan ja ostajan kummallisesta symbioosista. Siitä kuinka tietyn merkkisen auton omistaja kantaa autoa ajaessaan samaa leimaa kuin muut saman merkkisen auton kuljettajat. Brändin omistaja myy siis merkitsemänsä peltilehmän henkilölle, joka ottaa polttomerkin itseensä, joskus jopa lippikseensä.

Käyttäjän kannalta auton viestinnällinen rooli on kuitenkin sivuseikka. Hyväkin auto voi olla puhdas yksityisasia eikä huonoon ainakaan haluaisi leimaantua, ellei sitten ole huono ihminen. Eikä hyvätkään ihmiset useinkaan saa alleen ansaitsemaansa autoa. Sitä paitsi käytetyn kulkuvälineen ostajalla on usein polttavampiakin murheita kuin brändiviestintä. Silti merkit puhuvat.

Yksi mahdollinen tarkasteluympäristö merkkien syntaksiin on merkkikerhot. Kun samaa brändiä kantavat autoilijat hyväksyvät leimansa täydelleen, on heidän käyttäytymisessään havaittavissa vastaavaa laumaantumista kuin karjalauman tapauksessa. Mutta jos vaikka merkkikerhot karsinoivatkin ihmisiä, toimivat ne samalla vertaistukiryhminä. Tukea autoharrastajat tarvitsevat yhtäältä itsensä ymmärtämiseen ja toisaalta yhteiskunnan ymmärtämättömyyteen. Jälkimmäinen tarve on korostunut sen jälkeen, kun fossiilisten polttoaineiden aiheuttaman ympäristötuhon laajuus tuli – öljyteollisuuden vuosikymmeniä jatkuneiden peittelyoperaatioiden jälkeen – osaksi perussivistystä.

Neil Young, mies jolle vanhat autot ovat henki ja elämä, siirtyi päästöihin havahduttuaan ensin käyttöautoissaan biodieseliin, ja alkoi sitten rakentaa sähkö-etanoli hybridiä vuoden ’59 avo-Lincolnistaan, joka sai uuden nimen Lincvolt. Hän näkee ettei hiiltä kannata kaivaa kovin syvältä maan sisästä taivaalle pöllytettäväksi, vaan hommaan kelpaa myös maan pinnalla oleva biomassa, josta hiili vapautuu ilmakehään joka tapauksessa. Biomassa jonka lehdille energia imeytyy auringosta kuin aurinkokennoon. Hänen unelmansa voi olla naiivi, mutta on se silti unelmoimisen arvoinen: autoharrastaminen ilman syyllisyyttä.

Vapaakytkimen pieni autosarja RollFM:llä 1.9. – 6.10.2020 perjantaisin klo 9.00. Pääkaupunkiseudulla 102.0 MHz ja verkossa www.rollfm.fi

Sanojen valtakunta (RollFM)

Tuomari Nurmiolta ja Jarkko Martikaiselta on juuri ilmestymäisillään sanakirjat. Siis laulujen sanat kirjoina. Näin siitäkin huolimatta, että kovin monet artistit ovat itsekin sitä mieltä, ettei laululyriikoita pitäisi tulkita irrallaan yhteydestään. ”Lauluja kannattaa kuunnella levyiltä, koska vasta laulettuina niiden idea välittyy”, opasti Kauko Röyhkä toimittamansa ”Get on – 101 rocklyriikan parasta” -kirjan esipuheessa. Siksi Sanojen valtakunta on radio-ohjelma.

Lauletut sanat ovat kuitenkin vain yksi osa esitettyä musiikkia, eivätkä siksi useinkaan saa ansaitsemaansa huomiota. Ismo Alanko katsoi parhaaksi liittää Hei Soturit -levyn mukaan tilauslomakkeen, jolla tekstit sai postitse. Monitasoiset ja abstraktiudessaan vertaansa hakevat sanoitukset hukkuivat varsinkin Sielun Veljien alkuaikoina kolmiäänisen laulun ja tarkoituksella epävireisen soiton syövereihin. Nyttemmin sanat on julkaistu kirjoina ja löytyvät esimerkillisesti myös osoitteesta ismoalanko.com. Sillä ja jos. Elleivät sanat kestä lukemista, voisiko se johtua siitä, että sanat eivät kanna?

Sanojen valtakunta -ohjelma keskittyy Suomi-rollin kultakauteen, mutta ei jätä tyystin huomiotta muitakaan musiikin alueita. Vastakohtana autenttisuuteen pyrkivälle rokille voi nähdä tuottamalla tuotteistetut kappaleet, joiden esittäjä tulkitsee tekstintuottajan hänelle tekemää teosta miten taitaa. Kappaleiden jännitys puretaan Auto-Tunella synteettiseksi mössöksi, joka ei juuri ihmismieltä puhuttele. Soinnuiksi joiden yhteyttä reaalimaailmaan ei äänimassasta erota sen paremmin kuin muidenkaan instrumenttien.

Toinen laita on iskelmälyriikka, jonka kulta-aika oli Juha Vainion aktiivivuosina 1960-1980-luvuilla, jolloin samainen mies vastasi yli 2400 levytyksen sanoituksista. Tässä yhteydessä riittää, että kerromme Junnun hioneen sanoitustekniikkansa sekä omaleimaiseksi että nopeaksi. Hän täytti rivit kuten sanaristikon, joita teki kertoman mukaan kirjoitusnopeudella muun keskustelun lomassa. Junnun oppaana toimi Unto Kupiaisen Lyhyt runousoppi. Alunperin Pohjois-Karjalan Opiston kansankorkeakoulun luentojen pohjalta vuonna 1949 julkaistu kirjanen tutustutti hänet sointuisen lyriikan orjuuttavimpiin perinteisiin. Näiden mukaan ”loppusoinnillisissa sanoissa vallitsee täydellinen yhtäläisyys soinnun ensimmäisestä vokaalista lähtien”.

Junnu laati ensin riimit, ja täytti vasta sen jälkeen sanoituksen sisällöt siten, että jokaista nuottia vastasi yksi tavu. Hänen neroutensa näkyi siinä, että hän onnistui pakottavasta muodosta huolimatta tuomaan kappaleisiin tunnetta ja kestävää sisältöä. Tällöin itsestään selväkään loppusointu ei tuhonnut koko tekstiä vaan jännite syntyi nimenomaan siitä, minkälaisen sillan kautta arvattavaan lopputulokseen päädytään. Oppi jonka myöhemmät iskelmänikkarit ovat onnistuneet hukkaamaan lähes jäljettömiin. Lainatkaamme Kupiaisen lyyrillistä tasapainolakia: ”Hivelevinkään sanonta ei saa tarpeellista kantavuutta, ellei ajatussisällys anna sille lentovoimaa, ja taas toisaalta parhainkin ajatus putoaa kesken runon siiviltään, ellei sitä ole kannattamassa tarpeeksi runollinen sanailmaisu.”

Jos Juicen katsotaan jatkaneen riimittelyn perinnettä rock-lyriikassa, kasvoi seuraavasta polvesta omalakisempi. Kauko Röyhkä sopinee esimerkiksi alun alkaenkin täysin sääntöjä kumartamattomasta lyrikoinnista, joka taas vaatii laulajalta vahvaa uskoa tekstiin. Siinä missä riimeihin perustuvia ralleja on helppo kenen tahansa laulaa, ovat omalakisemmat tekstintekijät – maailmalta mainittakoon vaikka Morrissey – yhtä kappaleidensa kanssa. Heidän tuotantoaan eivät juuri muut osaa esittääkään.

Sanojen valtakunta tuo korviinne kaikkea tältä väliltä. Edellä mainittujen lisäksi kivijalkoina toimivat ainakin Edu Kettunen ja Kari Peitsamo. Tekstit kumpuavat keski-ikäisten rokkidiggareiden muistoista, joten kuulijoilta toivomme opastusta koskien eri sukupolvien ja -puolien teoksia. Omasta puolestamme aiomme nostaa esille sellaisia nimiä kuin Juha Lehti, Tomi Kontio, Juha Menna, Samuli Mäkisalo, Juha-Matti Pesonen…

Sanoilla leikittelijöitä, taitavia sellaisia. Ihmeentekijöitä, jotka rakentavat visuaalisia maailmoja vain muutamalla sanalla: ”Mä laitan tuonne asfaltin ja kattopellit. Nostan pystyyn tv-antennit. Laitan kadunkulmaan bensapumput simpukka-Shellin. Mä jatkan siitä mihin poikasena jäin, kun lelut piti koota kaappiin.” – Sanojen valtakunta. Kiitos Kauko, tästä jatkaa Pönde ja Kari.

Kuuntele Sanojen Valtakunta: Lapsuus (8.9.2020) Mixcloudissa.

Radio RollFM pääkaupunkiseudulla 102.0 MHz tai verkossa Rollfm.fi

Eläköön radio!

Olet ystävien seurassa, mainostaa Radio Helsinki itseään. Radio tuottaa mieltä hiljaisuuteen, joka onkin mieletöntä. Hyvää mieltä pahaan oloon, ja seuraa yksinäisyyteen hyvällä musiikilla ja hyvillä jutuilla. Kun konsepti hiotaan loppuun asti, saadaan naurua tyhjästä.

Hiljaisuudella on hetkensä, mutta rajansa kaikella. Tai kuten kymenlaaksolaismuusikko Raimo Bilardo Wathén uransa ratkaisevia vaiheita kuvaavassa elokuvassa ikimuistettavasti asian ilmaisi: ”kaikella on raajansa”.

Hiljaisuudessa ihminen on itsensä kanssa. Kytkiessään päälle radion päästää hän tähän intiimiin tilaan juontajan, joka jättää tullessaan oven auki muita tulijoita varten. Ne voivat olla kutsuttuja studiovieraita, mainostajia tai artisteja, jotka esittävät omia numeroitaan joko juontajan tai kanavan musiikkipäällikön valinnan perusteella.

Pakkonaurattamisella ja naurettavan varmoilla musiikkivalinnoilla aiheutetaan tietoisia ja tutkittuja vaikutuksia kuulijan välittäjäaineissa. Mutta myös toisenlaisella sisällöllä. Toimitustyöllä, joka tuottaa ymmärrystä yhteiskunnasta ja elämästä. Nostoilla unohduksiin painuneesta yhteisestä todellisuudesta ja sen eloon herättämästä musiikista.

Juha Jokelan Esitystalous 3 tuo näyttämölle radiotoimialaa koetelleen muutoksen, jossa laadukkaasta sisällöstä ja rakkaudella valitusta musiikista siirrytään nopeatempoiseen alitajunnan turruttamiseen ja vakioituihin soittolistoihin. Radio Stagen uudessa kanavakonseptissa hiljaisuutta ei siedetä sen enempää juonnoissa kuin musiikissakaan. Jatsin soittaminen ennen puolta yhtätoista illalla saa ihmiskokeilla saatujen havaintojen mukaan kuulijan vaihtamaan taajuutta 97 % varmuudella alle kymmenessä sekunnissa.

Tarina on niin tuttu, ettei poikkeuksia varten tarvita edes puolia autoradion kuudesta pikavalintapainikkeesta. Eikö hiljaisuuden ja mökän välillä ole kuulijasegmentin kokoista rakoa? Onko radion tarkoitus vain pitää menoa yllä ja valitsevatko tasapainoisemmasta sisällöstä nauttivat mieluummin lempilevynsä suoratoistopalveluista? Paha vain sielläkin valintoihin vaikuttaa koneoppiva musiikkipäällikkö DJ Algoritmi.

Millaisen kaverin sinä päästäisit omaan tilaasi? Sellaisen joka tainnuttaa aistisi glutamaatilla vai sellaisen, joka maistattaa sinulla käsin poimittuja menneiden kesien hedelmiä vaikkakin vain kuivattuina? Maailma on täynnä tarinoita ja musiikkia, joiden hienoutta ei uusimmat hutit ja kuluneimmat klassikot himmennä.

Entä mainostajat sitten? Maksimoidaanko tavoitettavat kontaktit vai luotetaanko ihmiseen ja omaan fiilikseen. Formaattiradioissa ei tehdä mitään väärin, mutta juuri se on niiden heikkous. Siellä annetaan datan ja empiirisen tutkimustiedon päättää siitä, mitä segmentissä halutaan kuulla. Miellyttämällä kohderyhmää mahdollisimman tehokkaasti ilman riskejä, saavutetaan johtava asema myös mainosmarkkinoilla. Tällaisen kanavan valitsee varman päälle laskeva ohjelmallinen ostaja, mutta erottumaan sellaisen avulla ei pääse. Pienempien kohderyhmien kanavien kuulijoita yhdistää puolestaan kriittisyys paitsi sisältöä, myös mainoksia ja kenties kuluttamistakin kohtaan.

Jos soitettava musiikki ja ohjelma ovat erilaisia, miksi mainosten tai edes niiden tavoitteiden tulisi olla samanlaisia? Kun kanavan arvo on kulttuurityössä, voisiko mainostaja nostaa imagoaan sponsoroimalla ohjelmia kuulijaa kunnioittavasti? On varmasti vielä brändejä ja tuotteita, joille tiedostavan ja erilaisista ilmiöistä kiinnostuneen kohderyhmän arvostus olisi suotavaa. Eläköön monipuolisuus myös radioaalloilla.

Vapaakytkin-radioblogi Roll FM:n perjantaiaamujen Teehetkessä klo 8.45 (1.10. – 30.11.2018).