Kymmenen parasta kirjaa

Tiedättehän nämä listaukset: 10 parasta kirjaa, jotka olet lukenut. Koskaan en ole pystynyt vastaamaan haasteeseen, koska se on mieletön. Ei ihminen muista parhaita kirjoja koko elämänsä ajalta. Niinpä päätin viime vuonna kirjoittaa muistiin lukemani kirjat ja laatia listan 10 parhaasta. Hah!

Hyvästäkään kirjasta ei välttämättä muista juonta tai edes koko kirjan olemassaoloa, mutta muistaa lukukokemuksen. Hyvän kirjan kriteeriksi olen jälkikäteen asettanut sen, onnistuiko lukukokemus liikauttamaan mielessä jotain tavalla, joka jättää jäljen. Parhaimmillaan kirja auttaa ymmärtämään, miksi jollakin asialla on merkitystä. Sitä kutsutaan empatiaksi, kyvyksi samaistua toisen maailmaan. Sellaisia kirjoja en mistään hinnasta jättäisi pois listalta. Eikä minulla ole edes valtuuksia siihen, sillä enhän olisi sama ihminen ilman niitä.

Hyvä kirja tarjoaa uutta tietoa tai uuden näkökulman johonkin mieltä askarruttavaan kysymykseen. Hyvän musiikin tapaan kirjoillakin on kyky säilyttää ajankohtaisuutensa. Silloin niistä tulee klassikoita. Muistiin kirjaamisessa on sekin hyvä puoli, että voi tarkastella minkälaista maailmankuvaa sitä onkaan itselleen syöttänyt. Tuliko luettua yhtä ja samaa vai kenties tutustuttua uusiin näkökulmiin.

Luettujen kirjojen listaa tarkastellessa tajuaa, kuinka pitkä aika vuosi lopulta onkaan. Alkuvuonna luetut teokset olisivat todellakin jo unohtuneet ilman niiden ylöskirjaamista. Iloinen yllätys on myös se, että vaikka arjessa tuntuu, ettei koskaan ennätä lukea, on vuoden mittaan sittenkin ennättänyt niin paljon, ettei kymmenen kirjan listalle tarvitse edes nostaa Remestä tai Paasilinnaa. Olisin kyllä mielelläni sen suomalaisille suosikkikirjailijoille suonut, mutta valitettavasti Jäätynyt helvetti ja Jäniksen vuosi edustivat kovin yksipuolista ja siksi kulunutta maailmaa.

Jätin listalta myös Tony Viscontin ja Brett Andersonin omaelämäkerrat, jotka edustavat omaa kiinnostustani populaarikulttuurissa tapahtuvaa merkityksen tuottamista kohtaan. Molemmat loistavia kirjoja, mutta oman ymmärryksen kehittämisen kannalta sittenkin vain aiempaa täydentävää tietoa.

Kirjan lukeminen on matkustamista, se on löytöretkeilyä. Kotiseutumatkailussa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta kuka vastustaisi ajatusta vierailla maailman metropoleissa ja eksoottisimmilla rajaseuduilla tai vaikka toisissa ulottuvuuksissa ilmaiseksi ja vailla huolen häivää? Kirjallisuudessa tulevaisuus ja menneisyys ovat yhtä lailla läsnä kuin nykyisyys, johon niin moni muu media on kapseloitunut. Se on vastapainoa ikuiseen tähän hetkeen juuttuneelle Twitterille ja muille pikaviestimedioille. Myös viimeaikaisiin ilmiöihin pääsee sisälle kunhan löytää sopivan matkaoppaan. Kirjallisuus on slow foodia, jossa aikaa jää niin nautinnolle kuin sulattelullekin.

Vuoden parhaiden kirjojen lista on siis tietoisesti luotu rekonstruktio. Kun alkuvuodesta päätin kirjata ylös lukemani kirjat, tein samalla huomaamattani päätöksen kiinnittää erityisesti huomiota lukemistoni monipuolisuuteen. Vaikka tein sen tiedostamatta, oli päätös hyvä. En ala selittelemään 20/80-suhdetta nais- ja mieskirjailijoiden välillä, koska parhaimmatkin selitykset johtaisivat epätasa-arvoon vähintäänkin historiassa, jolloin vain miehet pystyivät raivaamaan aikaa ja tilaa kirjoittamiselle, kustantajasuhteista puhumattakaan. Näin ollen miesten osuus klassikkokirjoissa on murskaava. Tänä päivänä ajan ja ammattinsa osaavan kustantajan löytäminen on kaikille lähestulkoon yhtä vaikeaa.

En luonut tätä listaa antaakseni tietynlaista kuvaa itsestäni, vaikka mielelläni parhaat teokset omaksunkin osaksi habitustani. Loin tämän listan, jotta muistaisin edes parhaimmat lukemani teokset. Mutta mikä parasta, lista tulee huolehtimaan siitä, että käytän rajallisen elämäni hyvän kirjallisuuden parissa.

Koko vuonna en lukenut lainkaan aasialaista kirjallisuutta. Mitä tuosta, mutta jos kysytään onko aasialaisilla joku rooli nykyisessä tai tulevassa maailmanmenossa ja tunnenko heidän mentaliteettiaan ja kenties sisäisiä ristiriitojaan ja olenko tullut hyödyntäneeksi mahdollisuuden tutustua aiheeseen samalla kun viihdytän itseäni lukemalla romaanikirjallisuutta… ensi vuonna sitten.

Näin ollen uudenvuodenlupaukseni on lukea 2020 niin paljon niin hyvää kirjallisuutta, että pystyn laatimaan listan 10 parhaasta kirjasta. Jos haluan listan näyttävän koko elämän kattavalta, kaivan mieluusti vanhat suosikkini esille ja luen ne uudestaan. Sitä vartenhan ne on kirjahyllyyn tallennettu. Tämä on Vapaakytkimen kirjahaaste.

Kymmenen parasta kirjaa, jotka luin vuonna 2019:

Kirjan avajaiset: O

Miten kaikki onkaan näennäisen merkityksetöntä. Kaikki touhuavat omiaan eikä mikään tunnu johtavan mihinkään, mutta silti asioilla on yllättäviä yhteyksiä.

Miki Liukkosen O tavoittaa aikamme läpeensä yksilöllistyneen hengen nostamatta ketään tarinan keskiöön. Päähenkilö on vain yksi sadasta ja hänen ongelmansa tuntuvat tässä kavalkadissa häviävän pieniltä. Pakottavine rutiineineenkin Jerome W vaikuttaa hälyttävän tavalliselta aikalaiseltamme. Hänelläkin on tarve ja taipumus yrittää luoda järjestystä maailmaan, joka muodostuu hengästyttävästä määrästä informaatiota.

Keskeinen oivallus on jatkuvan informaatiotulvan vaikutukset ihmisen kykyyn havainnoida todellisuutta. Liukkonen luetteloi informaatiota tarkkuudella, joka tuo mieleen Veikko Huovisen tuotannolle tyypilliset absurdit listaukset ruokatarvikkeista, viinaksista ja milloin mistäkin. Mutta siinä missä kylmän sodan aikaa elävä Huovinen kehitteli ajatusta pommisuojasta, jättää Liukkonen henkilöidensä suojaksi vain neurooseille periksi antavan, hajoavan mielen.

Ylikorostunut tietoisuus omasta tietoisuudestaan johtaa kirjan henkilöillä neurooseihin, joilla he yrittävät alitajuisesti luoda järjestystä käsityskyvyn ylittävään maailmaan. Löytää merkityksiä sieltäkin, missä niitä ei ole. Se että oireelle on ehditty keksiä niin harmittomalta kuulostava suomenkielinen termi kuin informaatioähky (eng. information overload), ei paljon nykyihmistä lohduta.

Kirjan avainhenkilöistä Jeromen ikätoveri Eric Aho purkaa asetelmaa mielessään näin: ”Nykyajan obsessiivinen ’ajan henki’ kurotti vaikutuspiirinsä kaikkiin ja kaikkeen ilman että ihmiset edes huomasivat; se oli kuin ihminen, joka seisoo tornadon keskellä hihattomassa paidassa ihmettelemässä aavemaista tyyneyttä ja päättää yllättäen leikata nurmikon.”

Huovisen läpimurtoteos Havukka-ahon ajattelija oli retki aikalaistensa ihmismieleen kuvatessaan korpifilosofia, jonka maailma oli kasvanut tiedon myötä, mutta jolle tiedon sovittaminen omaan maailmasuhteeseensa aiheutti lähinnä kutkuttavaa huvittuneisuutta.

Kuinka paljon elämämme onkaan muuttunut. Huovisen nuoruudesta ei ole kuin kahden sukupolven matka Liukkosen nuoruuteen. Siinä missä Pylkkäs-Konsta naureskeli heinää tutkiville maistereille, kohtaa Jerome W maailman, jossa saa olla tyytyväinen jos ymmärtää edes jostain jotain. Samaa on vain ihmisen viehtymys suurempaa ymmärrystä kohtaan. Kun Konsta matkustaa mielessään avaruudessa, tutkii Jerome aikavääristymän mahdollisuutta. Molemmilla on yhtä vähän toivoa päästä oikean tiedon jäljille.

Keskuudessamme elää molempien teosten aikalaisia. Jossain siinä välissä keski-ikäinen blogisti yrittää pitää elossa haavetta korvessa vaeltamisesta tai melomisesta. Puhdistavasta luontokokemuksesta, joka irrottaisi informaatioyhteiskunnasta ja mahdollistaisi luonnon kohtaamisen ilman häiriöitä. 1970-80-luvuilla kasvanut sukupolveni muistaa vielä ajan, jolloin olimme vain yhdessä paikassa kerrallaan. Noihin aikoihin soi usein Juha Vainion vapaudenjulistus Käyn ahon laitaa.

Mutta nykyihminen on ubiikki. Olen samaan aikaan blogistina tässä, töissä tuolla ja järven selällä miettimässä, mitä sekin luonnonrauhan vapauttaman muistin mieleen tuonut vanha tuttava ajatteli siitä Facebook-päivityksestä, joka oli oikeastaan tarkoitettu niille toisille siinä toisessa kontekstissa. Ja mitä johtopäätöksiä Facebookin koneäly teki siitäkin tykkäyksestä, jonka annoin tukeakseni henkilöä vaikeassa haasteessa haluamatta varsinaisesti keskustella koko asiasta. Ja ovatkohan ne töissä nyt tyytyväisiä siihen, mitä jätin koneet tekemään poissa ollessani ja jos ovat, niin pitäisiköhän minun huolestua siitä.

Vaikka kuinka pakenisin, sulkisin puhelimen ja tietokoneen, eivät 24/7 voimassa olevat, pitkälti itse luomani, velvoitteet ja odotuksen väistä. Tarvitaan ajatukset totaalisesti täyttävä harrastus tai ulkomaanmatka, jossa ympäristönvaihdoksen myötä syntyvät aistihavainnot työntävät aiemmat ajatukset pois tieltään. Tai sitten kunnon neuroosi.